perjantai 10. tammikuuta 2014

4-vuotis synttärit

Niin se taas vuosi vaihtui ja esikoiseni täytti neljä vuotta! Niin iso poika jo!

Tänä vuonna, sattuneesta syystä, mentiin aika "vähillä" synttärihömpötyksillä, mutta kuitenkin riittävillä nelivuotiaalle. Äidin pelastus ja mahtava löytö oli jo ennen joulua Tiimarista -90% alennuksella hankitut synttärirekvisiitat, Cars -aiheella tietenkin. Taitaa olla monen pienen pojan lemppari tuo Cars.

Juhlapäivän aamuna vielä ajeltiin Tiimariin täyttämään aiemmin hankitut "Happy Birthday" ja numero -foliopallot, jotka taisivat kuitenkin olla se paras pala näissä juhlissa.



Uutena juttuna kokeilin munattomia ja maidottomia suolaisia muffinsseja, jotka onnistuivat mielestäni kohtuullisesti. Ohjetta en enää muista mistä sen otin, mutta taikinaan on sekoitettu kinkkua ja ananasta, jotka on neutraaleina sopivia lasten muffinsseihin. Päällä vielä koristeena kirsikkatomaatti ja juustoraastetta, jonka tietysti maidottomista jätin pois.




 Hienon kattauksen saa kertakäyttöastioillakin aikaiseksi! Pöytäliinakin oli Carsia, samoin mukit ja lautaset. Asuntomme kun on tällä hetkellä tilapäinen uuden kodin valmistumista odotellessa, on kaikki paremmat astiat tietysti visusti pakattuina muuttolaatikoihin varastoon, siksi nämä kertakäyttöjutut olivat oiva ratkaisu tähän kohtaan.



Tarjolla oli myös paljon tekemiäni munattomia ja maidottomia mustikkamuffinsseja. Ohje on helppo ja se on muokattu Myllyn paras -reseptikirjasta. Kaikki aineet sekoitetaan vain keskenään ja laitetaan vuokiin. Helppoa ja herkullista ja toimii hyvin myös ilman kananmunaa ja vaihtamalla kerman kaurakermaksi. Kermaa kannattaa laittaa noin desi enemmän, jotta taikinasta ei tule liian kovaa.

 

Onneksi Prisman leivontahyllystä löytyi myös tällainen valmis teeman mukainen kakkukuva!