keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Käpyjä ja kuumaliimaa

Voi miten kaunista voi saadakaan aikaiseksi luonnon antimista. Muutamalla metsäretkellä tuli kerättyä kasa risuja ja pussillinen kuusen ja männyn käpyjä. Pieni poikanikin oli innoissaan näistä metsäretkistä ja hänen mielestään käpyjen kerääminen oli mukavaa. Hän totesikin kotipihassa "Äiti, metsässä oli kivaa!" Tässä oli myös yhteistä touhua pienen lapsen kanssa, mikäs sen mukavampaa!




Ensin taiteiltiin risuista ja rautalangasta sopivan kokoinen pohja. Tämän jälkeen kuivuneet kävyt liimattiin risukranssin päälle kuumaliimalla. Kun käyttää sekaisin männyn ja kuusen käpyjä, lopputuloksesta tulee kauniin vaihteleva. Kuusen kävyistä saa reunoille  kauniisti tasaisempaa reunaa, kun taas männyn kävyt aukeavat kuivuessaan kauniisti ja  näin ollen sopivat paremmin keskemmälle.

Melkoinen kassillinen käpyjä tähän kuluikin, kun halusin riittävän ison kranssin ulko-ovemme viereen sisääntuloa koristamaan.




Kun kävyt oli liimattu kranssiin maalasin vielä ohuen "lumikerroksen" käpyjen päälle valkoisella  spraymaalilla. Kolmevuotias poikani halusi taas auttaa ja tällä kertaa annoin hänen vielä sivellä pensselillä käpyjen päälle hieman kimmalleliimaa, jota hän oli pari päivää himoinnut keittiömme pöydältä. Lopuksi pyöritimme vielä pienen ulkovalosarjan kranssin ympärille, naulasimme kranssin ulko-oven viereen omalle paikalleen ja valmista tuli!

Käpykranssin ohje löytyy samaisesta kirjasta Nostalgisia askartelutöitä, Kaarnasydän ja sammalkranssi, josta aiemmin tein mm. enkelijoulutorttuja. Kirjassa on myös muita ihania ohjeita, joita risuista ja kävyistä voi tehdä.


Tässä kuva kirjan alkuperäisestä mallista.




Mielestäni lopputulos oli ihana!

3 kommenttia: